Logo: BTB13. Logo: BTB13.
Logo: BTB13.
Tiede

Tulokset

Kasvot

Iho

Hiukset

Beautyclinics

Yhteys

Tiede

 

Tieteellinen taustatutkimus

Suomalaisten mitokondriotautien ja ikääntymisen huippuyksikön tutkijoiden vetämän kansainvälisen ryhmän tuore tutkimus (Premature Aging and Mitochondrial Dysfunction in Stem Cells, Cell Metabolism 4.1.2012) osoittaa, että energia-aineenvaihdunnalla on odottamattoman suuri merkitys kantasolujen toiminnan säätelyssä. Mikäli kantasolu ei saa riittävästi energiaa, sen toiminta voi passivoitua tai häiriintyä.

Tutkimus noteerattiin laajasti ympäri maailmaa. Suomessakin siitä uutisoivat iltapäivälehdet ja esimerkiksi Lääkärilehti 47/2012.

Kantasolujen häiriintynyt toiminta voi johtaa:

1. Vanhenemiseen liittyvään kudosten rappeutumiseen
2. Erilaisiin ihosairauksiin ja herkistymisiin
3. Hiusten harmaantumiseen sekä kaljuuntumiseen
4. Hiuspohjan ongelmiin
5. Iho-ongelmiin kuten atopiaan, ruusufinniin ja couperosaan

Kantasolujen tehtävä on tuottaa uusia ihosoluja. Kantasolujen toiminta voi heikentyä tai passivoitua mm. säteilyn, sairauden, ikääntymisen tai tiettyjen lääkkeiden johdosta. Tällöin uusien ihosolujen määrä vähenee, ja iho veltostuu sekä ohenee. Syntyy ryppyjä tai ihon ongelmia kuten atopiaa, couperosaa, ihon kuivumista ja ihon veltostumista.

Kantasolujen häiriintyneen energia-aineenvaihdunnan ymmärtäminen on tärkeää, jotta sen aiheuttamia ongelmia voitaisiin hoitaa.

 

Tieteellinen tuotekehitys

Helsingissä tehtyjen tutkimusten pohjalta Simo Rasin tutkijaryhmä Oulun Yliopistosta ryhtyi etsimään ratkaisua kantasolujen heikentyneeseen ja passivoituneeseen toimintaan. Tutkijaryhmä havaitsi kantasolujen mitokondrioiden alhaisen oroottihappopitoisuuden olevan este solujen uusiutumiselle. Oroottihapon kuljettaminen kantasolujen mitokondrioon on erittäin haasteellista sen vesiliukoisuuden takia. Tutkijaryhmä kehitti BTB13 yhdisteen ratkaisemaan tämän ongelman yhdistämällä L-karnitiinin (BT) oroottihappoon (B13). BTB13 -yhdisteestä muodostui paljon enemmän kuin osiensa summa.

L-karnitiini (BT)
pystyy ehkäisemään solukuolemia, aktivoi aineenvaihduntaa, polttaa rasvaa ja puhdistaa soluja haitallisista aineenvaihdunnan päästöistä. Lisäksi L-karnitiinin toimii aktiivisena oroottihapon kuljettaja-aineena. Oroottihappo tarvitsee kuljettaja-aineen päästäkseen solun ja sen mitokondrion sisään.

Oroottihappo (B13) on välttämätön aine solujen uudistumiselle ja niiden aktiiviselle toiminnalle. Mikäli oroottihappoa ei ole saatavissa riittävästi, solujen uusiutuminen estyy, sillä se on välttämätön mitokondrioiden oman perintöaineksen eli DNA:n syntymiselle. Elimistö muodostaa oroottihappoa, mutta sen tuotanto vähenee ikääntyessä tai esimerkiksi ympäristövaikutuksien, sairauksien tai lääkeaineiden johdosta. Se pystyy estämään mitokondrion kalvon läpäisevyyden muutoksen, minkä elektronin siirron estäjät aiheuttavat.

 

BTB13 Kantasoluinnovaatio

BTB13 voi palauttaa ihon luonnollisen toimintamekanismin ja hoitaa ikääntymisen merkkejä, iho-ongelmia sekä myöskin hiustenlähtöä. BTB13 on ihonhoidollinen valmiste, jolla on osoitettu olevan ihon kantasoluja suojaava sekä kantasolujen toimintaa aktivoiva vaikutus.

Suomalaisen innovaation kantasoluja suojaava ja aktivoiva teho on osoitettu ihmisen kantasolukokeissa. BTB13 aktivoi kantasolujen toimintaa, ja edesauttaa uusien ihosolujen muodostumista ja hiustenkasvua.

BTB13 kehitykseen ja testaamiseen on osallistunut biokemistejä, lääkäreitä sekä eri alojen huippututkijoita.

BTB13 on laajasti pateintoitu ympäri maailmaa. Esimerkiksi Suomessa ja Kiinassa.

BTB13 hoitogeelille on myönnetty arvostettu hyödyllisyysmallituotesuoja (PRHLupa 9865).

 

 

 

Svenska